Sana sanaa vastaan

· Komisario Koskinen መጽሐፍ 10 · Storyside
ኢ-መጽሐፍ
313
ገጾች
ብቁ
የተሰጡት ደረጃዎች እና ግምገማዎች የተረጋገጡ አይደሉም  የበለጠ ለመረዳት

ስለዚህ ኢ-መጽሐፍ

Lukijoiden rakastamassa sarjassa tamperelainen komisario Koskinen ratkoo mutkikkaita rikosvyyhtejä. Vappu Ilmi Inkeri Nurminen on ehtinyt täyttää kahdeksankymmentä vuotta juuri ennen kuolemaansa - mutta hänet löydetään asunnostaan vasta kaksi kuukautta myöhemmin. Vaikka kuolemantapaus todetaan luonnolliseksi, Koskinen vainuaa yksinäisen ja unohdettuna kuolleen vanhuksen taustalta vuosikymmenien takaisen murhenäytelmän, joka odottaa vieläkin selvittämistään. Samaan aikaan kaupungissa käydään kiistaa vanhan talon purkamisesta. Juuri kyseisen rakennuksen pihasta löytyy miehen ruumis, ja suojelua vaativat aktivistit vaikuttavat tavalla tai toisella osallisilta tekoon. Koskisen on vaikea uskoa sitä, ja hän päättää selvittää molemmat tapaukset perin pohjin. Tuore ja yllättäen syntynyt ystävyys antaa hänen työhönsä aivan uutta voimaa. Seppo Jokinen (s. 1949 ) työskenteli 30 vuoden ajan Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksessa, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2006. Komisario Koskisesta kertovat kirjat muodostavat yhden Suomen suosituimmista dekkarisarjoista. Nykyään Koskisen tutkimuksia seurataan myös Eero Ahon tähdittämässä TV-sarjassa.

ለዚህ ኢ-መጽሐፍ ደረጃ ይስጡ

ምን እንደሚያስቡ ይንገሩን።

የንባብ መረጃ

ዘመናዊ ስልኮች እና ጡባዊዎች
የGoogle Play መጽሐፍት መተግበሪያውንAndroid እና iPad/iPhone ያውርዱ። ከእርስዎ መለያ ጋር በራስሰር ይመሳሰላል እና ባሉበት የትም ቦታ በመስመር ላይ እና ከመስመር ውጭ እንዲያነቡ ያስችልዎታል።
ላፕቶፖች እና ኮምፒውተሮች
የኮምፒውተርዎን ድር አሳሽ ተጠቅመው በGoogle Play ላይ የተገዙ ኦዲዮ መጽሐፍትን ማዳመጥ ይችላሉ።
ኢሪደሮች እና ሌሎች መሳሪያዎች
እንደ Kobo ኢ-አንባቢዎች ባሉ ኢ-ቀለም መሣሪያዎች ላይ ለማንበብ ፋይል አውርደው ወደ መሣሪያዎ ማስተላለፍ ይኖርብዎታል። ፋይሎቹን ወደሚደገፉ ኢ-አንባቢዎች ለማስተላለፍ ዝርዝር የእገዛ ማዕከል መመሪያዎቹን ይከተሉ።