Elinan surma

· Tammi
I-Ebook
252
Amakhasi
Izilinganiso nezibuyekezo aziqinisekisiwe  Funda Kabanzi

Mayelana nale ebook

Keskiaikainen Elinan surma -balladi uutena tulkintana!

Laukon avainpiika Kirsti odottaa lemmittynsä kosintaa. Mutta Klaus Kurki tuokin kartanoonsa uuden nuorikon. Salliiko Kirsti unelmiensa särkyvän?

Lähtiessään miehelään Elina ei aavista, mikä häntä uudessa kodissa odottaa. Piika Kirsti ei ole valmis luopumaan rakkaudestaan, ei kartanoon eikä sen isäntään. Naisten yhteiset lapsuusvuodet eivät paina mitään, kun vaakakupissa on turvattu tulevaisuus Laukon herran rinnalla. Kuinka pitkälle Kirsti on valmis menemään saavuttaakseen onnensa? Balladissa Elinan kohtalo on julma. Miten käy nyt? Kristiina Vuori kertoo oman tulkintansa yhdestä historian jännittävimmistä ja koskettavimmista kolmiodraamoista.

Kristiina Vuori on historiallisen romaanin taitaja ja uudistaja, jonka sivuilla menneisyys herää eloon. Miljöö runsaine yksityiskohtineen on autenttinen, mutta todellisista henkilöistä kertoessaan hän ottaa tarinallisia taiteilijanvapauksia. Näin on laita myös Elinan surmassa. Kansanballadin henkilöille ei ole varmaa vastinetta todellisuudessa, joten Vuoren näkemys Elinan kohtalosta on yhtä oikea kuin perinteinenkin.

Mayelana nomlobi

Kristiina Vuori (s. 1967) on järvenpääläinen kirjailija, joka käyttää taiteilijanimeä. Ajatus historiallisesta romaanista kiehtoi hänen mieltään yli kolmekymmentä vuotta, ja kun hän tarttui toimeen, tuloksena oli historian humuun tempaava huima lukukokemus, esikoisteos Näkijän tytär. Se valloitti lukijat kautta Suomen ja oli vuoden myydyin esikoinen. Seuraava romaani Siipirikko ilmestyi jo vuoden päästä, ja tiedottajan toimestaan vapaaksi kirjailijaksi ryhtynyt Vuori pyrkii jatkossakin siihen, ettei hänen lukijoidensa tarvitse uutta kauempaa odottaa.

Nikeza le ebook isilinganiso

Sitshele ukuthi ucabangani.

Ulwazi lokufunda

Amasmathifoni namathebulethi
Faka uhlelo lokusebenza lwe-Google Play Amabhuku lwe-Android ne-iPad/iPhone. Livunyelaniswa ngokuzenzakalela ne-akhawunti yakho liphinde likuvumele ukuthi ufunde uxhunywe ku-inthanethi noma ungaxhunyiwe noma ngabe ukuphi.
Amakhompyutha aphathekayo namakhompyutha
Ungalalela ama-audiobook athengwe ku-Google Play usebenzisa isiphequluli sewebhu sekhompuyutha yakho.
Ama-eReaders namanye amadivayisi
Ukuze ufunde kumadivayisi e-e-ink afana ne-Kobo eReaders, uzodinga ukudawuniloda ifayela futhi ulidlulisele kudivayisi yakho. Landela imiyalelo Yesikhungo Sosizo eningiliziwe ukuze udlulise amafayela kuma-eReader asekelwayo.