Arvoitus pinnan alla

· Bazar
ელწიგნი
544
გვერდი
რეიტინგები და მიმოხილვები დაუდასტურებელია  შეიტყვეთ მეტი

ამ ელწიგნის შესახებ

Totuus kestää kovimmatkin liekit

Ann Rosmanin Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan viides osa, jossa ratkotaan hylätystä loistohotellista löytyneen ruumiin arvoitusta

Ruotsin kuningas Oskar II viettää kesää Marstrandin rannikkokaupungissa vuonna 1906. Kuninkaan saapuminen pienelle paikkakunnalle saa paikallisen ylhäisön kuohumaan, ja kahden kuukauden ajan kaikki Marstrandissa haluavat päästä kuninkaan piireihin. Erityisen innoissaan arvovieraasta on paikallinen hotellinjohtaja Lundberg, jonka juuri valmistunut loistohotelli on saatava kannattavaksi hinnalla millä hyvänsä.

Toukokuussa 2013 Marstrandin vapaapalokunta järjestää sammutusharjoituksen ja polttaa pikkukaupungin entisen, sittemmin hylätyn loisteliaan hotellin. Liekkien sammuttua palokunta löytää hiiltyneistä raunioista ruumiin, joka tutkimusten jälkeen osoittautuu henkirikoksen uhriksi. Karin Adler Göteborgin poliisista hälytetään paikalle selvittämään tapausta.

Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan sarjan viides osa, joka tempaisee lukijan keskelle pienen rannikkokaupungin idyllin rikkovaa murhamysteeriä. Rikoksen ratkaisemiseksi on selvitettävä arvoitus, jonka juuret ovat kasvaneet yli sata vuotta sitten.

ავტორის შესახებ

Ruotsalainen Ann Rosman (s. 1973) asuu Bohuslänin rannikolla, Marstrandin pikkukaupungissa perheensä kanssa. Hän rakastaa merta ja saaristoa ja on harrastanut purjehdusta pienestä pitäen. Rosman on opiskellut taloustiedettä ja tietojenkäsittelyä ja työskennellyt IT-konsulttina, mutta nykyisin hän tekee sitä mitä oikeasti haluaa: kirjoittaa päätoimisesti dekkareita. Sarjassa ovat suomeksi ilmestyneet kirjat Majakkamestarin tytär, Noitavasara, Porto Francon vartija, Marstrandin myrkyttäjä, Arvoitus pinnan alla (ilmestyy kesäkuussa 2023) sekä Sukellus syvyyksiin. Seitsemäs osa Myrskyn silmä julkaistaan suomennettuna joulukuussa 2023.

შეაფასეთ ეს ელწიგნი

გვითხარით თქვენი აზრი.

ინფორმაცია წაკითხვასთან დაკავშირებით

სმარტფონები და ტაბლეტები
დააინსტალირეთ Google Play Books აპი Android და iPad/iPhone მოწყობილობებისთვის. ის ავტომატურად განახორციელებს სინქრონიზაციას თქვენს ანგარიშთან და საშუალებას მოგცემთ, წაიკითხოთ სასურველი კონტენტი ნებისმიერ ადგილას, როგორც ონლაინ, ისე ხაზგარეშე რეჟიმში.
ლეპტოპები და კომპიუტერები
Google Play-ში შეძენილი აუდიოწიგნების მოსმენა თქვენი კომპიუტერის ვებ-ბრაუზერის გამოყენებით შეგიძლიათ.
ელწამკითხველები და სხვა მოწყობილობები
ელექტრონული მელნის მოწყობილობებზე წასაკითხად, როგორიცაა Kobo eReaders, თქვენ უნდა ჩამოტვირთოთ ფაილი და გადაიტანოთ იგი თქვენს მოწყობილობაში. დახმარების ცენტრის დეტალური ინსტრუქციების მიხედვით გადაიტანეთ ფაილები მხარდაჭერილ ელწამკითხველებზე.