Tanssi tuntemattoman kanssa – eroottinen novelli

· Lindhardt og Ringhof (Saga Audiobooks) · บรรยายโดย Anna-Kreetta Kastanja
หนังสือเสียง
34 นาที
ฉบับสมบูรณ์
มีสิทธิ์
คะแนนและรีวิวไม่ได้รับการตรวจสอบยืนยัน  ดูข้อมูลเพิ่มเติม

เกี่ยวกับหนังสือเสียงเล่มนี้

Olen aina ollut luonteeltani hieman ujosteleva, mikä näkyi eittämättä myös liitossani Carlin kanssa. Sängyssä olin useimmiten passiivinen. Kävin täysin vaiston varassa selälleni makaamaan ja annoin mieheni suudella ja hyväillä minua pitkään ennen kuin edes uskalsin liikahtaa mihinkään suuntaan. Hänen raskaan painonsa alla oli nimittäin helpompi ottaa hänestä kiinni, melko voimakkaastikin. Niinkin voimakkaasti, että tunsin jälkikäteen oloni tyydytetyksi. Sen pohjalta, mitä olin muilta naisilta saanut kuulla, aloin kokea olevani etuoikeutettu.

Sillä totta puhuakseni jotakin puuttui. Minusta alkoi tuntua siltä vähitellen. Esimerkiksi eräänä yönä näin kauhukseni unta, jossa vieras mies oli sitonut minut ja tyydytti minulla tarpeensa ajattelematta lainkaan, mitä minä tunsin. Kun avasin silmäni, katsoin perin hämmentyneenä Carlia silmiin, hän oli maannut paikoillaan ja katsellut untani...

Miten eroottisten unelmieni kanssa käy? Rohkenenko enemmänkin?

Lue myös Tiramisu neljälle. Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

ให้คะแนนหนังสือเสียงนี้

แสดงความเห็นของคุณให้เรารับรู้

ข้อมูลการฟัง

สมาร์ทโฟนและแท็บเล็ต
ติดตั้งแอป Google Play Books สำหรับ Android และ iPad/iPhone แอปจะซิงค์โดยอัตโนมัติกับบัญชีของคุณ และช่วยให้คุณอ่านแบบออนไลน์หรือออฟไลน์ได้ทุกที่
แล็ปท็อปและคอมพิวเตอร์
คุณสามารถอ่านหนังสือที่ซื้อจาก Google Play โดยใช้เว็บเบราว์เซอร์บนคอมพิวเตอร์ของคุณ

รายการอื่นๆ ที่เขียนโดย Cupido

หนังสือเสียงที่คล้ายกัน

บรรยายโดย Anna-Kreetta Kastanja